Bookmark and Share

Svartmarkin torppa

Vesilahden Kotiseutumuseon päärakennus on Laukon kartanon entinen torppa Svartmark, joka alkujaan sijaitsi Vesilahden ja Tottijärven rajalla. Laukossa oli aikanaan yli 150 torppaa. Nykyiselle paikalleen Vesilahden Narvaan, Vilkinarolle, Ylä-Narvantien varteen museo siirrettiin 1980-luvun alussa. Sittemmin museoalueelle on siirretty useita muitakin rakennuksia. Vesilahden kotiseutumuseon rakennukset ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, koska ne ovat melko suppealta alueelta ja edustavat paikallisia perinteitä. Museon omistaa Vesilahden Museoyhdistys ry.

MäkitupaTorpan pihapiirissä on kaksi aittaa, ulkouuni, savusauna, lato ja riihi hevoskiertoineen. Museolla on myös mäkitupa, nahkurin verstas, kirkkovenevaja ja tervahauta tervakoppeineen. Museo kuvaa elävästi torppareiden ja pienten maalaistalojen elämää 1800-luvulla. Runsas esineistö on saatu pääosin lahjoituksina Vesilahtelaisista taloista.

Tervahaudan polttoaMuseolla järjestetään vuosittain elokuun toisena lauantaina perinnepäivä työnäytöksineen, perinneleikkeineen ja torimyynteineen. Päivään kuuluvat myös lavatanssit viereisellä Narvan Iskelmälavalla. Vuodesta 1965 lähtien museo on järjestänyt yhdessä “Tähti” nuorisoseuran kanssa Narvan markkinat Vilkinarolla joka viides vuosi. Museon tunnelmalliseen torppamiljööseen voi tutustua myös aukioloaikojen ulkopuolella kiertelemällä alueella opaskylttien avulla.

Lähikohteista mainittakoon Narvassa talkootyönä kunnostetut I maailmansodan aikaiset juoksuhaudat ja korsu Hurskasvuorella. Alueelle on vapaa pääsy ja piknik-mahdollisuus.

Museon 10 helmeä


Kuvat © Hilkka Rantala, 2010.

Kommentit

  • Ohje sanoo:

    “Jätä kommentti” toimii kuin sähköinen vieraskirja. Voit kertoa kokemuksiasi museosta, kehua tai antaa kehittämisehdotuksia. Kommentin voit jättää joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Lähetettäessä kommentti tulee sivulle kaikkien Museokompassin käyttäjien luettavaksi. Asiattomat viestit poistetaan. Niistä voi ilmoittaa sivuston ylläpitäjälle sivun oikean alakulman “Lähetä palautetta” -lomakkeella tai sähköpostilla: anu.salmela(at)tampere.fi

  • deitti sanoo:

    Kävin tänä kesänä Vesilahdella, ja tämä on erittäin mielenkiintoinen pieni kotiseutumuseo. Kannattaa ehdottomasti vierailla ja nauttia vaikka piknikistä nurmella, jos on kesällä liikkeellä Vesilahden suunnalla.

  • Vesirotta sanoo:

    Ideaehdotus museoyhdistykselle: Järjestäkää jonkin tapahtuman aikana yksipuisen veneen eli haapion valmistusnäytös. Tällainen on toteutettukin Kaustisella 2014, joten sieltä varmaan saisi vinkkejä toteutuksesta ja netistä löytyy kuvausta asiasta. Itse katselin joskus 1970-luvun alussa Tyrvään puolella rantaan vedettyä haapiota.

  • KIIOM MIKKO sanoo:

    VARUSTAKKEEPA TEIJJÄNNIIM MUSEJOLLE KESÄKAOSIKS OMATOIMISTEN PIKKU NIKKAREIDEN MIELEKÄS/MIEHEKÄS, MAKSUTON MONITOIMIVERSTAS PERINTEISINE KÄSITYÖKALUINEEN; LAPSILLE + VANHEMMILLEENNII YNNÄ MUILLE ITE-TAITEILIJOILLE.
    7.12.2016 kiiom mikko tammerforssin nuapurist

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>