Bookmark and Share

tilamuseo VarstaOksalan maatalousmuseo sijaitsee Oksalan kylässä, 12 kilometrin päässä Pälkäneen keskustasta. Oksala on toimiva maatila, jossa viljellään viljaa, perunaa ja rypsiä. Tilan edelliset omistajat Lauri ja Ilmari Räväsmäki aloittivat maatalouteen liittyvien esineiden keräilyn jo 1930-luvulla ja nykyiset omistajat ovat jatkaneet perinnettä. Museoesineitä on nykyisin lähes 5000. Pääosan kokoelmasta muodostavat tilan omat ja lahjoituksena saadut maatalouskoneet ja –kalustot. Lisäksi museossa on esineistöä karja- ja metsätaloudesta, kalastuksesta, mehiläisten hoidosta, käsitöistä ja kotitaloudesta. Löytyypä museolta myös paikallisen virvoitusjuomatehtaan laitteisto.

TuulimyllyOksalan tilaan kuluu 20 erillistä rakennusta, jotka muodostavat puutarhoineen ja peltoineen kauniin kulttuurimaiseman Pälkäneveden tuntumaan. Museokäytössä rakennuksista ovat 1800-1900-luvun alun välisenä aikana rakennetut pakari- ja aittarakennus, kuivuri- ja makasiinirakennus, osa puimala-rakennuksesta ja tuulimylly. Varstaksi kutsuttu varsinainen tilamuseo valmistui vuonna 2007. Siinä on näyttelytiloja kahdessa kerroksessa hulppeat 1100 neliötä. Museo pyrkii säilyttämään vanhaa maatalousperinnettä ja -kulttuuria.

Oksalan maatalousmuseo on avoinna  tilauksesta ryhmille ympäri vuoden.   Tilalta on lisäksi vuokrattavissa savusauna ja 25 henkilön kota sekä loma-asuntoja. Lähiseudulla on runsaasti muitakin käyntikohteita, kuten Rönnvikin Viinitila, Keltainen talo, Syrjysen Strutsitila ja Mikkolan Navetta.

aittarakennusperinnepäivä

Museon 10 helmeä

Kommentit

  • Ohje sanoo:

    “Jätä kommentti” toimii kuin sähköinen vieraskirja. Voit kertoa kokemuksiasi museosta, kehua tai antaa kehittämisehdotuksia. Kommentin voit jättää joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Lähetettäessä kommentti tulee sivulle kaikkien Museokompassin käyttäjien luettavaksi. Asiattomat viestit poistetaan. Niistä voi ilmoittaa sivuston ylläpitäjälle sivun oikean alakulman “Lähetä palautetta” -lomakkeella tai sähköpostilla: anu.salmela(at)tampere.fi

  • Irja Leino sanoo:

    Kiitoksia! Olin eilen 10.5.2012 Valkeakosken Sotaveteraani ryhmässä mukana nopealla käynillä Oksalassa. Minulle asia oli uutta ja erittäin milenkiintoista, joten sinne pitää osallistua “Maitoa ja leipää” perinnepäivälle 11.8. ja tuoda nuorempaa sukupolvea mukaan, etteivä luule, että meijerissä maitoa tuotetaan. Olin aivan ymmällä siitä suuresta työstä jonka tämä projekti on vaatinut. Kiittäen. irja Leino

  • Vakikävijä Kangasalta sanoo:

    Olin perheeni kanssa Oksalan Perinnepäivillä viime vuonna ja aiomme ilman muuta tulla uudestaan tänä vuonna! Mutta yksi pyyntö: Varmistaisitteko että verkkosivuilla on päivämäärä oikein. Kahdenlaista tietoa esiintyy: 11.8. ja 13.8. Kumpi on oikein? Kiitoksia etukäteen.

  • Miinu Mäkelä, Pirkanmaan maakuntamuseo sanoo:

    Tämän kesän perinnepäivän ajankohta on korjattu. Se on siis lauantai 11.8.2012. Kiitokset tarkkaavaisuudesta!

  • Kaisa Tiainen sanoo:

    Kysymys. Milloin on vuoden 2013 perinnepäivä?

  • tuomo sanoo:

    Hei! Perinnepäivä on tänä vuonna 10.8.

  • Moi,

    Meillä on myytävänä suuri määrä museo- / antiikki- / vanhaa tavaraa. Olisiko teillä kiinnostusta ostaa jotain omaan toimintaanne. Ostaa voi yhdestä tavarasta vaikka kaikkeen. Alla on linkki, jossa on jotain tavaraa esimerkkinä. Jos asia kiinnostaa, ottakaa yhteyttä;

    Jouni Maunonen 0400 599 299 tai Markku Savinko 040 3004 300.

    http://www.asuntohankinta.fi/museotavaraa.html

    T: Markku Savinko

  • Ville Paananen sanoo:

    Tervehdys!

    Huomasin tässä käydessäni ystäväni luona maaseudulla Niinikoskella, lähellä Orimattilaa, että hänen vajastaan löytyy tällainen puinen traktorilla vedettävä puimuri osissa, joka noin untuvikosta vaikuttaisi olevan hyvässä kunnossa…

    Kysyin ystävältäni, että mikä mahtaa olla tuon kohtalo ja hän sanoi laittavansa polttopuiksi. Haroin vastaan ja ehdotin, että voisin lähettää kyselyitä museoille, jos löytyisi kiinnostusta.. Ja hän antoi valtuutukseen myydä se, jos vaan ostaja löytyy..

    Osaatteko sanoa, mikä mahtaisi olla sellaisen arvo, jos kerta kaikki osat olisisivat tallella? Ja onko teillä kenties kiinnostusta hankkia sellainen kokoelmiinne?

    Ystävällisesti udellen

    Ville Paananen

    GSM: 0404115813

  • Visitor sanoo:

    Hei, vietetäänkö tänä vuonna (2014) Oksalan perinnepäivää ollenkaan?

  • mutoanto sanoo:

    Oksalan perinnepäivää ei toistaiseksi enää järjestetä.

  • Pasi Järvinen sanoo:

    Tervehdys!Teidän “10 helmen”joukossa on Wickström vuosim.n.1920!Minulla on pitkälti saman näköinen kone,ilman koplinkia,eli voisi olla vanhempikin!?Olisiko teidän koneesta kuvia eri puolilta konetta?Tai olisiko mitään mistä voisin tunnistaa onko se Wickström?
    Terveisin Pasi Järvinen!

  • Pasi Järvinen sanoo:

    Olisin kovasti toivonut vastausta 14/12.2014
    esittämääni kysymykseen,siitä teidän hienosta moottoristanne!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>