Bookmark and Share

Kesätilaisuus Mikkelinmäellä

Luopioisten kotiseutumuseo sijaitsee Luopioisten kirkonkylässä, kirkon vieressä. Se on entinen pitäjänmakasiini, lainajyvästö, joka muutettiin museoksi Kukkia-Seuran toimesta 1950-luvulla. Museossa olevat esineet on kerätty Luopioisten kunnan alueelta ja ne ovat pääosin 1800-luvulta.

Luopioisten kotiseutumuseoKotiseutumuseossa näyttelytilat ovat kolmessa kerroksessa. Eteisessä on kulkuneuvoja ja kalastukseen liittyviä esineitä.  Ensimmäisessä  kerroksessa on makasiinin alkuperäistä esineistöä, kuten viljakappoja, -tiinuja ja –lapioita. Lisäksi esitellään sahdintekovälineitä ja pula-ajan esineistöä. Museossa on myös pienoismalli 1900-luvun Luopioisten kirkonkylästä. Toisessa kerroksessa on mm. kiertokoulu ja kodin sisustukseen liittyvää esineistöä. Vanhimmat kirjat ovat 1750-luvulta. Kolmannessa kerroksessa on kansanomaisia käyttöesineitä aihepiireittäin, joita ovat esim. valaistus, puusepän ja suutarin työkalut. Lisänä myös naisten ja miesten töiden esineistöä.

Luopioisten kotiseutumuseoKotiseutumuseosta 200 m päässä sijaitseva, kunnan omistama Mikkelinmäen ulkomuseo perustettiin 1950-luvun lopulla sekin Kukkia-Seuran toimesta. Museorakennukset on koottu eri puolilta Luopioisten entistä kuntaa. Ensimmäiset mäelle tuodut rakennukset ovat Hirvelän torppa ja ns. Piian aitta.  Muita alueella olevia rakennuksia ovat erilaiset aitat, savusauna ja tuulimylly, yhteensä rakennuksia on 12.  Mikkelinmäki on vanha pyhä paikka, mahdollisesti rautakaudelta. Siellä on uhrikivi ja luonnonlähde.

Museossa käydessä kannattaa tutustua myös muihin lähiseudun nähtävyyksiin, kuten Luopioisten 1813 rakennettuun kirkkoon ja kirkkomuseoon. Kahvilapalveluita ja paljon muuta tarjoaa monipuolinen Mikkolan navetta.

Museon 10 helmeä


Kuvat © Miia Hinnerichsen, Pirkanmaan maakuntamuseo 2011

Kommentit

  • Ohje sanoo:

    “Jätä kommentti” toimii kuin sähköinen vieraskirja. Voit kertoa kokemuksiasi museosta, kehua tai antaa kehittämisehdotuksia. Kommentin voit jättää joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Lähetettäessä kommentti tulee sivulle kaikkien Museokompassin käyttäjien luettavaksi. Asiattomat viestit poistetaan. Niistä voi ilmoittaa sivuston ylläpitäjälle sivun oikean alakulman “Lähetä palautetta” -lomakkeella tai sähköpostilla: kirsi.kaivanto(at)tampere.fi

  • kyläläinen sanoo:

    kohde oli kiinnostavanpi, kuin olisi osannut odottaa. maksuton sisäänpääsy antaa mahdollisuuden käydä tutustumassa museoon useassa erässä. asiantunteva henkilökunta kruunasi käynnit!

  • vähäpaljo sanoo:

    Ulkopaikkakuntalaisena “kannatusjäsenenä” kysyisin – mikäli mahdollista – vastaan ottaisin vastauksenkin: miten Luopioinen on saanut nimensä; kuka (ketkä?) on ollut sellainen luopio, että siitä on saatu nimi pitäjälle?

  • Turisti sanoo:

    Kävimme heinäkuussa 2016. Opas oli erinomainen: hän oli todella hyvin perillä esineistöstä ja historiasta. Suuri kiitos!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>